Keski-ikäinen nainen kirjoittaa: Kasvatuksesta ja sen reunailmiöistä
Keski-ikäinen nainen on keskimääräistä kokeneempi pedagogi,
luokanopettaja kasvatustieteen laitoksen armosta jo vuodesta 1992. Erityisluokanopettaja kymmenen vuotta sen perästä. Mutta ei siitä sen enempää.
Kasvatus on ollut keski-ikäisen naisen sydämenasia jo vuodesta 1971.
Silloin syntyi keski-ikäisen naisen nykyään varhaiskeski-ikäinen pikkuveli.
Keski-ikäisen naisen nykyään vanhusikäinen äiti siirtyi tuolloin työelämään ja keski-ikäinen nainen otti tukevasti isosiskon viitan harteilleen.
Sillä tiellä on keski-ikäinen nainen edelleen. Pedagogi, kasvattaja ja erityisopetuksen taata tai joku semmoinen, jos niin kehtaa sanoa. Sydänvertaan myöten erityislasten puolella ja läsnä.
Nyttemmin on kasvatus murroksessa. Kuulemma.
Puhuako tytöistä ja pojista erikseen vai yhdessä. Miksei meillä olekaan sukupuolineutraalia termiä hen, ja saakohan sitä enää lainkaan tytötellä tai pojitella, ettei kukaan vaan loukkaannu tai pahoita mieltään aivan lopullisesti.
Ja miten meillä onkaan opetettu poikia niin huonosti, ettei koulu kiinnosta.
Jääkiekko ja potkupallo senkin eestä.
Opettajien syytä sekin. Juuri tällaisten keski-ikäisten naisopettajien, mukamas.
Tylsien ja vanhoillisten ja perinteisten.
H Ö P Ö N ja L Ö P Ö N sanoo keski-ikäinen nainen ja perustelee:
Jo armon vuonna 1995 on keski-ikäinen nainen, tuolloin nuorempi ja pirtsakampi kansankynttilä, ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa toimivaa integraatio-opetusta, jossa on huomioitu tylsistyvät poikalapset sekä perinteiset tyttölapset ja kaikki siltä väliltä ja sen perästä.
Mikromikot suristen pelattiin tietokonepelejä ATK:lla ja ihmeteltiin ontuvaa intterneettiä.
Koulutusten myötä sukkuloi keski-ikäinen nainen armon vuonna 2017 chromebookien kera suhaavia nuoriaan, enimmäkseen poikavoittoista katrastaan ketterästi ja rakkaudella. Lujasti, mutta lempeästi.
Kun perseillään, istuttaa keski-ikäinen nainen viereensä, katsoo silmiin ja kysyy kuis ny sillai.
Kun menee hyvin, silittää opeihminen myötäkarvaan ja kehuu niin, että heikompaa hirvittää.
Kohtaaminen ja läsnäolo. Ei helppoa tietä. Pakko pinnistää ja oppia. Ja siinä mukana tukemassa tuttu ja turvallinen aikuinen. Se, jolle voi hokea haistavittua ja pyytää sitten anteeksi kyynel silmäkulmassa.
Kun oli se huono päivä ja mieli.
Jalkapalloa ja jääkiekkoa. Tietokonepelejä ja riippuvuutta.
Siinä reunalla omaope ja turvallinen aikuinen, joka vaatii tekemään, laittaa iltamyöhällä kannustavia wilmaviestejä ja tykkää, vaikka olisit ihan hirveänkauheankamalateinihormonihirviö.
Ei ole mitään hätää. Kenelläkään.
Karavaani kulkee ja koirat haukkuvat.
Ne keski-ikäisen naisen kiltit ja hyvinkoulutetut kultaisetnoutajat.
Amen.
luokanopettaja kasvatustieteen laitoksen armosta jo vuodesta 1992. Erityisluokanopettaja kymmenen vuotta sen perästä. Mutta ei siitä sen enempää.
Kasvatus on ollut keski-ikäisen naisen sydämenasia jo vuodesta 1971.
Silloin syntyi keski-ikäisen naisen nykyään varhaiskeski-ikäinen pikkuveli.
Keski-ikäisen naisen nykyään vanhusikäinen äiti siirtyi tuolloin työelämään ja keski-ikäinen nainen otti tukevasti isosiskon viitan harteilleen.
Sillä tiellä on keski-ikäinen nainen edelleen. Pedagogi, kasvattaja ja erityisopetuksen taata tai joku semmoinen, jos niin kehtaa sanoa. Sydänvertaan myöten erityislasten puolella ja läsnä.
Nyttemmin on kasvatus murroksessa. Kuulemma.
Puhuako tytöistä ja pojista erikseen vai yhdessä. Miksei meillä olekaan sukupuolineutraalia termiä hen, ja saakohan sitä enää lainkaan tytötellä tai pojitella, ettei kukaan vaan loukkaannu tai pahoita mieltään aivan lopullisesti.
Ja miten meillä onkaan opetettu poikia niin huonosti, ettei koulu kiinnosta.
Jääkiekko ja potkupallo senkin eestä.
Opettajien syytä sekin. Juuri tällaisten keski-ikäisten naisopettajien, mukamas.
Tylsien ja vanhoillisten ja perinteisten.
H Ö P Ö N ja L Ö P Ö N sanoo keski-ikäinen nainen ja perustelee:
Jo armon vuonna 1995 on keski-ikäinen nainen, tuolloin nuorempi ja pirtsakampi kansankynttilä, ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa toimivaa integraatio-opetusta, jossa on huomioitu tylsistyvät poikalapset sekä perinteiset tyttölapset ja kaikki siltä väliltä ja sen perästä.
Mikromikot suristen pelattiin tietokonepelejä ATK:lla ja ihmeteltiin ontuvaa intterneettiä.
Koulutusten myötä sukkuloi keski-ikäinen nainen armon vuonna 2017 chromebookien kera suhaavia nuoriaan, enimmäkseen poikavoittoista katrastaan ketterästi ja rakkaudella. Lujasti, mutta lempeästi.
Kun perseillään, istuttaa keski-ikäinen nainen viereensä, katsoo silmiin ja kysyy kuis ny sillai.
Kun menee hyvin, silittää opeihminen myötäkarvaan ja kehuu niin, että heikompaa hirvittää.
Kohtaaminen ja läsnäolo. Ei helppoa tietä. Pakko pinnistää ja oppia. Ja siinä mukana tukemassa tuttu ja turvallinen aikuinen. Se, jolle voi hokea haistavittua ja pyytää sitten anteeksi kyynel silmäkulmassa.
Kun oli se huono päivä ja mieli.
Jalkapalloa ja jääkiekkoa. Tietokonepelejä ja riippuvuutta.
Siinä reunalla omaope ja turvallinen aikuinen, joka vaatii tekemään, laittaa iltamyöhällä kannustavia wilmaviestejä ja tykkää, vaikka olisit ihan hirveänkauheankamalateinihormonihirviö.
Ei ole mitään hätää. Kenelläkään.
Karavaani kulkee ja koirat haukkuvat.
Ne keski-ikäisen naisen kiltit ja hyvinkoulutetut kultaisetnoutajat.
Amen.
Kommentit
Lähetä kommentti