Keski-ikäinen nainen kirjoittaa: Hyppy syvään päätyyn eli tavoitteellista treeniä
Keskiverto keski-ikäinen ihminen on usein melko mukavuudenhaluinen: sohva kutsuu seireenin lailla, juustot ja hyvät viinit maistuvat makoisilta.
Tämäkin keski-ikäinen nainen havahtui siihen, että kesän jälkeen vyötärölle oli ilmestynyt uimarengas, jota ei saanutkaan irti, salitreeni oli kuin liimassa tarpomista ja laihdutusideologian peruspilarina toimi nasakka: Älä syö mitään! Uni oli katkonaista, aamuyön tunnit keski-ikäinen nainen paransikin maailmaa, poistaen muun muassa nälänhädän ja kaikki sodat, energiakriisiä unohtamatta. Joka aamu keski-ikäinen nainen kohtasikin sitten oman henkilökohtaisen kriisinsä, nimittäin univajeen, joka synkensi entisestään keski-ikäisyyden tuomaa tummuutta niin sielussa kuin silmänurkissa.
Aikansa omia metodeja kokeiltuaan ja ne täysin toimimattomaksi todettuaan keski-ikäinen nainen rohkeni ottaa härkää sarvista eli saliohjaajaa hihasta ja nöyrästi anellen pyysi apua ongelmaansa.
Noh, Kuopion Kuofitin äärimmäisen taitava Anssi Rönkä tarttui tuumasta toimeen, ja tässä nyt ollaan, keski-ikäisen naisen treenimatkan alussa.
Toki tämä keski-ikäinen nainen on ikänsä ja viis päivää käynyt salilla, joten ihan tyhjästä ei tarvinnut aloitella, aikaa ei siis mennyt liikkeiden ja laitteiden opetteluun. Tämän oivaltaneena keski-ikäisen naisen valmentaja oli osannut laatia treeniohjelman, jota näin lepopäivänä tuskan hiki turskahdellen voi kertailla.
Treenata ei tarvitse otsasuoni pullottaen seitsemänä päivänä viikossa, vaan lepopäivät ovat äärimmäisen tärkeitä ja myöskin tarpeellisia, kuten koko tämä keski-ikäisen naisen vartalo nyt huutelee. Treeniohjelma on tehty neljälle päivälle, vasitenkin tällaisen keski-ikäisen naisimmeisen ongelmakohdat huomioiden.
Treeniosastoa on neljä kappaletta:
1. Rinta, hauis ja vatsatreeni
2. Jalat
3. Olkapäät ja ojentajat
4. Selkä ja vatsa
Ravintoa popsitaan kuusi kertaa päivässä: aamiainen, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Tämä on ollut keski-ikäiselle naiselle äärimmäisen haastavaa. Ihminen, joka on aiemmin elänyt aamusta myöhäiseen iltapäivään kahvilla ja pyhällä hengellä, joutuukin nyt pakkailemaan eväsrasioita pitkin viikkoa niin töihin kuin kotiinkin ja vielä syömään kaikki tekemänsä eväät. Sanomattakin selvää on, että ruoka on puhdasta ja terveellistä ja sitä on riittävästi. Keski-ikäinen nainen lupaa palata tähän ruoka-asiaan resepteineen tuonnempana.
Ensimmäinen treeniviikko meni keski-ikäisellä naisella ruoka- ja treeniohjelmaa harjoitellessa, toinen viikko itsenäisesti opetellessa. Ensimmäiset terveysvaikutukset ovat jo nähtävissä:
1. Keski-ikäinen naisihminen nukkuu yöt läpeensä, eikä heräile enää mihinkään.
2. Keski-ikäisen naisen päivät ovat energisempiä ja virkeämpiä.
3. Keski-ikäinen nainen on voinut jättää aiemmin päiväsaikaan tarvitsemansa särkylääkkeet ottamatta.
4. Migreeni ei ole kahteen viikkoon vaivannut kertaakaan.
5. Alkoholi ei ole aiheuttanut päänsärkyä, koska sitä ei ole tullut nautittua.
Joskus hyppy syvään päätyyn kannattaa, eli tätä lisää ja katsotaan, minne treeni kuljettaa. Ensi viikolla taas uusia mietteitä terveisin keski-ikäinen nainen
Vahvaa tavaraa, raskasta tekstiä. Niin raskasta, että luomi melkein lupsahti mutta estin. Otan monet mainitsemistasi ongelmakohdista nykyään henkilökohtaisina hyveinä. Esim. tanakan mahamaggaran päällä pyssyypi tee-, tai kahvimuki mainiosti, ja edellisestä mahdollisuudesta tähän on kulunut jokseenkin 24v ja muutama kuukausi, koska sitten kuopus yritti aina potkaista mukin nurin. Onneksi oli se mahamaggara ja vedet ja kalvot ja kaikki välissä. Aiheen raskaudesta huolimstta siirryn kevyin mielin seuraavaan jaksoon, joten kittämällä pistän, vuan en pure!
VastaaPoista